Terveysasema

Koulutettu henkilöstö
Ennaltaehkäisevän terveystyön ja sairaanhoidon tarve oli huutava, joten koulun yhteyteen perustettiin terveysasema. Vastaanoton toiminta käynnistyi täysipainoisesti vuonna 2005. Terveysasemalle palkattiin kokopäiväisiksi työntekijöiksi kaksi kokenutta ja pätevää kenialaista sairaanhoitajaa, Mary Owour ja Ann Rita. Heidän tehtäviinsä kuuluvat sairaanhoidon lisäksi myös hygienian ja HIV-tiedon opettaminen koulussa. Oppilaat saavat terveysopetuksen yhteydessä myös erityisvalmisteisen kivennäis- ja vitamiinitabletin, jotka kustantaa yhdysvaltalainen tri Kurt Donsbach.
 
Meille vieraita sairauksia
Lääketieteellisessä päävastuussa on kenialainen laillistettu lääkäri, tri John Oliam, joka työskentelee hankkeessa puolipäiväisesti. Vastaanotolla kyetään hoitamaan useimpia sairauksia, kuten malariaa, tulehduksia, käärmeenpuremia, haavoja, maha- ja suolistosairauksia sekä sieni- ja loistauteja.
Tri Oliam on saanut terveysaseman yhteistyökumppaniksi myös Mombasassa toimivan yksityisen sairaalan, joten potilaat voivat tarvittaessa päästä sairaalahoitoon. Koulun terveysasema on koko kylän ainoa Kenian terveysministeriön hyväksymä terveysasema. Henkilöstö-, varuste-, lääke- ja käyttökulujen vuoksi toistaiseksi on ollut mahdollista taata koulun oppilaille pelkästään sairaanhoito. Koska monet sairauksista ovat erittäin tarttuvia, usein koko perhe on hoidettava samalla kertaa.
 
Life-ketju tukee klinikkaa
Terveysaseman pääsponsoriksi ryhtyneen ruotsalaisen Life-terveystuoteketjun upean ja kunnioitettavan aloitteen ansiosta terveysaseman toimintaa pystytään ylläpitämään ja jopa lisäämään. Tavoitteena on pystyä tarjoamaan kohtuuhintaista sairaanhoitoa koko kylälle, ja terveysaseman on ajan mittaan tarkoitus alkaa toimia omavaraisena.


 
Vitacom Pharma Oy | info@vitacom.fi | www.vitacom.fi - Vitacom Pharma Oy