Zimlat on pieni, köyhä kylä Kenian itärannikolla Shanzun alueella muutaman kymmenen kilometrin päässä Mombasasta. Kylän noin 5 000 asukkaasta 60 prosenttia on lapsia. Kyläläisten terveys on heikko aliravitsemuksen ja puutteellisten hygieniaolojen vuoksi, minkä lisäksi tilannetta huonontavat tietämättömyys HIV:stä ja tartuntatautien leviämisestä sekä malariasääskien runsas esiintyminen.
Suoranaisten puutostilojen ja niistä seuraavien oireiden sekä vastustuskyvyn heikkenemisen vuoksi ripuli ja vakavat tulehdustaudit ovat erittäin yleisiä. Noin 25 prosentilla kylän aikuisväestöstä on HIV-tartunta. Monilla sairaus on edennyt AIDS-vaiheeseen, ja myös malaria vaatii ihmishenkiä.
Useimmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia minkäänlaiseen sairaanhoitoon tai lääkkeisiin.
Ankarat elinolosuhteet
Kylästä ei löydy ketään, joka ei olisi menettänyt yhtä tai useampaa perheenjäsentä. Monet lapset ovat täysorpoja ja heidän määränsä kasvaa koko ajan.
Arviolta 75 prosenttia asukkaista elää maailman terveysjärjestö WHO:n köyhyysrajan alapuolella, ja työ- ja ansaitsemismahdollisuuksia on kovin vähän. Koulutustaso on työnsaantia ajatellen yleensä niin alhainen, että yksityinen yrittäminen on ainoa mahdollisuus ansaita. Vihannesten myynti, hiilen ja tarvekalujen valmistus ja myynti sekä käsityöläisammatit ovat yleisimpiä. Puhtaasta vedestä ja ruuasta on pulaa.
Kuivuus vie sadot, eikä uusien siementen ostamiseen ole varaa. Suuressa osassa kylää ei ole sähköä, ja suurin osa asukkaista elää alkeellisissa oloissa. Majojen seinät rakennetaan puuriu'uista ja tiivistetään savella. Tämä on hyvä ja halpa ratkaisu, joka suojaa auringolta, kuumuudelta ja tuulelta, mutta sadekauden tullen savi ja sen myötä myös seinät huuhtoutuvat pois.
Ruoka valmistetaan avotulella, ja palmunlehdistä punotut matot toimivat vuoteina, ruokapöytinä ja vainajien käärinliinoina.
Paremmin toimeentulevat perheet asuvat kestävämmissä rakennuksissa, joissa on sängyt ja joitain huonekal
|